Teknologiasta on tulossa uskontomme

Ikuinen elämä ja taivas ovat saaneet modernit vastineensa. Siirretään ihmisen aivot koneeseen ja luodaan virtuaalinen todellisuus. Voi Kristus sentään!

Hyvän ja pahan taistelu

Steve Jobs oli pelastajamme, joka pelasti meidät fariseusten ja teknokraattien luomasta PC- ja Nokia maailmasta uudella filosofiallaan. Hän sai kulttimaisen seuraajajoukon, jonka symbolina ei ollut risti, vaan iPhone. Jobsin kohtalo oli kokea marttyyrikuolema, koska hän ei pystynyt luottamaan teknokraattien luomaan lääketieteeseen.

Ylipappi Elon Muskilta on lähtenyt homma viime aikoina lapasesta. Siinä missä aurinkoenergia ja sähköautot olivat loistavaa maailmaa pelastavaa teknologiaa, on taivaalle tavoittelu raketein ja kytkemällä piuha aivoihin sitten jo jotain ihan muuta.

Ylipappi lupaa meille paremman maailman, mutta myös virtuaalisen pelastuksen.

Juuri nyt ihminen on luomassa itselleen uuden Jumalan – meitä moninkertaisesti älykkäämmän tekoälyn, joka tulee hallitsemaan meitä maan matosia pilvistä (siis Cloudista).

Ja aivan kuin tilauksesta tarinaan saatiin myös paholainen. Donald Trump uskoo kivihiileen ja öljyyn, muureihin ja bensamoottoreihin. Tämä sotii teknouskontoa vastaan, joka onnistuakseen vaatii globalisaatiota ja sokeaa uskoa edistykseen.

Taivas ja helvetti

Virtuaalitodellisuus on tuonut teknologiauskontoon taivaan. Jokainen voi tulevaisuudessa olla mitä haluaa ja saada kaiken haluamansa. Piuha vain kiinni aivoihin ja menoksi. Kylkeen ikuinen elämä koneessa ja kristinuskon taivaskäsityksestä ei olla enää kaukana paitsi, että virtuaalitaivaaseen tuomme pahuuden mukanamme.

Aidosta maailmasta tulee ilmastonmuutoksen myötä helvetti.

Merenpinta nousee metritolkulla, nälänhätä uhkaa puolta maailmaa ja aiheuttaa muuttoliikkeitä jotka suistavat meidän etuoikeutettujen maailmat täyteen vähäosaisia – kerjäläisiä, pakolaisia ja nälkiintyneitä. Se on meidän teknouskovaisten helvettimme.

Mutta ei hätää, meille hyväosaisille kyllä löytyy jostain maan kaltainen planeetta, johon voimme sitten kryoniikan ja Elon Muskin avaruusmatkailun avulla muuttaa piehtaroimaan bitcoineissamme.

Takaisin maan pinnalle

Ikuisen elämän tavoittelusta on tullut teknologista kehitystä vääristävä uskonnollinen tavoite. On sääli, jos teknologiajohtajiemme kuolemanpelko vie mennessään sen kaiken hyvän, jota oikein suunnattu kehitys voisi maapallolle tuoda.

Minulle virtuaalitulevaisuus on dystopia, jossa teknologia on orjuuttanut meidät piuha päässä taantuneiksi vihanneksiksi.

Jo nyt koen isojen teknologiayritysten tulevaisuusvisiot vastenmielisinä – siis ne, joissa jatkuvasti joku laite piippaa ja kertoo mitä minun pitää tehdä. Ihannoimme peliteollisuutta, joka orjuuttaa miljardit tuijottamaan eri kokoisia ruutuja ja kerryttää omaisuudet yhä rajoitetummalle eliitille.

Älkää ymmärtäkö väärin. Rakastan itse teknologiaa, mutta koen sen uskonnollisuuden ja fanittamisen arvaamattomana. En kuitenkaan halua pelata suunnistuspeliä virtuaalimaailmassa, vaan eksyä aitoon metsään, jossa oksat raapivat sääret verille ja sade kastelee läpimäräksi.

Onneksi ihminen ei taivu koneeksi

Meitä ihmisiä ei onneksi voi muuttaa ikuisen elämän koneiksi virtuaalimaailmassa, koska minuus asuu meissä yksilöissä. Pohditaanpa sitä vaikka näin:

Nukahdan illalla. Sinä yönä hakkeri tulee ja skannaa aivoni ja siirtää kaiken koneeseen ja käynnistää koneen. Aamulla kun herään, olenko minä jotenkin muuttunut tai siirtynyt tuohon koneeseen? Miksi ihmeessä olisin.

Jos sitten kuolen vaikka keskellä autiomaata, muuttuuko tuo kone siitä jotenkin? Siirrynkö minä jotenkin silloin sinne? En tietenkään.

Sielu – paremman sanan puutteessa – elää minussa. Se ei siirry koneeseen, joka ajattelee minun kaltaisesti. Minun ajatuksillani replikoitu kone on oma uusi “ihminen”, joka alkaa elää omaa elämäänsä minun lähtökohdistani. Tuloksena on vain lauma koneihmisiä – tietokoneita, joihin on ohjelmoitu meidän kivikautinen ja sotaisa ajattelumme, vaikka mahdollisuudet olisi johonkin aivan muuhun.

Se siitä ikuisesta elämästä ja paremmasta maailmasta.

Haluatko osallistua keskusteluun? Kommentoi Twitterissä @harri_vainio & @PalmuFinland.

Harri Vainio on palveluliiketoiminnan muotoilija, jonka vahvuutena on luova ongelmanratkaisu yhdistettynä kokemuksen tuomaan varmuuteen palveluliiketoiminnan haasteiden ja organisaatiosolmujen keskellä.

 

Asiakaspolut ovat palvelumuotoilun populismia

Monimutkaisuus synnyttää tilaa populisteille. Kun asiat ovat vaikeita ymmärtää, populisti tekee asiasta yksinkertaistuksen jättäen pois olennaisia näkökulmia.

Kun maailma monimutkaistuu on populistilla kissanpäivät. Kun maahanmuuttoa pohditaan monesta näkökulmasta populisti sanoo, että rakennetaan muuri ja ongelma katoaa. Tai onko ilmastonmuutos pysäytettävissä Pariisin sopimuksella – mistä puhut, ulkonahan on kylmä!

Populismi saa politiikassa tilaa, kun valtaapitävät eivät osaa kiteyttää yhteiskunnan haasteita ja ratkaisujaan kansalle ymmärrettävään muotoon. Uutisissa ja vaalikeskusteluissa tarjoillaan monimutkaisuutta raakana kansalle, jolloin populistin on helppo sivaltaa. Siitä seuraa jytky ja Trump.

Myös me palveluiden suunnittelijat elämme kovaa vauhtia monimutkaistuvassa maailmassa.

Muutosta kiihdyttää omistamisen muuttuminen palveluiksi, digitaalisten palveluiden jatkuva läsnäolo sekä maiden rajojen mitättömyys palveluiden välityksessä.

Vielä hetki sitten televisio ostettiin kaupasta, mainos oli Hesarissa ja vertailu katsottiin Tekniikan Maailmasta. Muutamalla asiakaspolulla (Customer Journey) pystyttiin määrittelemään kodinkonemyyjän palvelukehityksen lähtökohdat.

Tänään television ostamiseen on tarjolla eksponentiaalinen määrä polkuja. Internet on pullollaan tietoa ja vertailuja, some sykkii hyviä vinkkejä ja kohdennettuja mainoksia, voit käydä hypistelemässä telkkaria kaupassa ja tilata mobiililla laitteen kotiovelle vaikka toiselta puolelta maapalloa. Ja tämä on vielä yksinkertainen esimerkki.

Kun palveluiden maailma monimutkaistuu, kuka on populisti?

Se joka väittää, että asiakkaat kulkevat määriteltyjä polkuja pitkin. Asiakaspolut ovat palvelumuotoilun populismia, jotka ovat helppoja ymmärtää ja piirtää, mutta usein karkeita yksinkertaistuksia todellisesta maailmasta.

Asiakaspolku on unelma siitä, miten toivomme asiakkaiden käyttäytyvän. Ajatuksena on, että jos suunnittelen helppokulkuisen polun, asiakas kulkee sitä. Näin ei ikävä kyllä ole. Nykymaailmassa asiakkaita ohjaa palveluiden merkityksellisyys, uskottavuus ja luotettavuus. Polku ei siis vastaa kysymykseen “Miksi käyttäisin tai maksaisin tästä palvelusta?”. Se on jo paljon vaikeampi kysymys.

Satojen polkujen piirtely on turhaa, koska se ei anna suunnittelulle fokusta. Jos polkuja taas tunnistetaan vähän, on jossain tehty turhia yksinkertaistuksia.

Tämän populismin myötä koko palvelumuotoilusta on tullut minulle vaikea sana.

Populistisella palvelumuotoilulla perustellaan aikansa eläneitä menetelmiä, jotka eivät enää johda tuloksiin, vaan lukemattomiin konseptikalvoihin, satojen polkujen dokumentointiin ja mitättömiin uudistuksiin tai appeihin, joita kukaan ei käytä.

Ja kun palvelumuotoilun menetelmät typistetään palvelupoluiksi ja asiakashaastatteluiksi, voi kuka tahansa olla päivän kurssin jälkeen palvelumuotoilija.

Silloin tosin unohdetaan monikanavainen simulointi, merkityksellisyys ja empatia, datan hyötykäyttö ja analytiikka, palveluarkkitehtuurit, strategiat ja kulttuurinmuutokset sekä vaikeat päätökset ja investoinnit.

Piirrellään vain polkuja ja tehdään appeja! Saavutettiinko tavoitteet? No sitä mietitään sitten siinä seuraavassa projektissa.