Munkki, kujakissa, kummitus ja laumaeläin

Palmun historian ensimmäiset traineet heitettiin kokeneiden senioreiden sekaan neljään eri tehtävään kolmeksi kuukaudeksi. Harjoittelunsa aikana traineet muun muassa profiloivat palmulaiset neljään eri tyyppiin toimistokäyttäytymisen perusteella.

Juuri yrityskaupan pyörteisiin joutuneeseen yritykseen tupsahtaminen tuntui jännittävältä ja hämmentävältä ajatukselta. Päässä pyöri kauhukuvia kaoottisesta toimistosta, jossa kenelläkään ei ole aikaa delegoida työtehtäviä traineelle, tai jossa kukaan ei ole kiinnostunut hänen olemassaolostaan. Onneksemme harjoittelua edeltävällä viikolla sähköpostiin kilahti tulevalta kollegaltamme sympaattinen viesti, joka todisti äkkiä huolenaiheemme tarpeettomiksi.

Ensimmäisenä traineeaamuna hissin ovien avauduttua Urho Kekkosen kadun 8. kerrokseen, odotti meitä kolmen kohtalontoverin lisäksi kotoisalla ilmapiirillä varustettu toimisto.

Ensimmäiset päivät sujuivat Palmun käytäntöihin tutustuen (”On ok lukea sohvalla kirjaa kesken päivän – siis mitä?!”) sekä uusien kasvojen muistamista treenaten.

Jälkimmäinen osoittautui hankalaksi, sillä toimistolla pyörii palmulaisten lisäksi asiakkaita sekä haastateltavia. Itsenäinen ja reipas ote osoittautui välttämättömäksi, mikäli mieli tutustua uusiin kollegoihin taikka päästä osalliseksi projekteihin.

Helpotusta sopeutumiseen toi uudet traineekollegat, jotka olivat ensimmäisen viikon myllerryksessä paras mahdollinen tukiverkosto.

Ensimmäisen viikon päätteeksi lähdimme isolla kokoonpanolla pelaamaan beach volleytä. Ohjatun pelivuoron aikana kokeneemmat pelaajat opettivat uusia lajista innostuneita. Parin tunnin session päätteeksi käsiä aristi ja punotti, mutta siitä huolimatta jokainen hymyili tyytyväisenä.

Kuten koko ensimmäisen viikon, myös beach volley -tunnin ajan pysyttelimme valppaina ja vastaanottavaisina uusille opeille. Seurasimme uusien työkavereidemme liikkeitä, kuuntelimme heitä ja teimme yhteistyötä pitääksemme pallon ilmassa mahdollisimman pitkään.

Eritasoisesta kokemuksesta huolimatta tunsimme kuuluvamme mahtavaan jengiin – sekä kentällä että toimistolla.

Henkilökohtaiset mentorit olivat suuri tuki läpi traineejakson. He vastailivat kärsivällisesti hölmöihin kysymyksiimme ja auttoivat ohjautumaan sopiviin projekteihin. Tästä huolimatta olimme pitkälti oma-aloitteisuutemme nojassa, sillä Palmussa huolehdit itse siitä, että töitä on riittävästi ja tasaisesti viikon jokaiselle päivälle.

Viikottaiset aamukahvituokiot mentoreiden kanssa auttoivat oman työkuorman hahmottamisessa. Vastuulliset työtehtävät projekteissa vahvistivat harjoittelujakson edetessä tunnetta siitä, että meitä pidetään tasa-arvoisina työyhteisön jäseninä. Se, jos jokin antaa työuraansa aloittelevalle itsevarmuutta ja intoa oppia lisää.

Traineen näkökulmasta palmulainen on huipputekijä, joka yllättää hauskuudellaan ja maanläheisyydellään.

Titteleissä ei turhaan pröystäillä vuosien aikana kertyneellä kokemuksella, vaan kaikessa työntekoon liittyvässä keskitytään olennaiseen.

Värikästä työporukkaa yhdistää muun muassa arvomaailma ja räväkkä huumorintaju, kun taas työpaikkakäyttäytyminen saattaa erota työntekijöiden välillä dramaattisestikin.

Yksi olennaisimmista työkaluista Palmun asiakasymmärryksessä onkin juuri käyttäytymisprofilointi, jota päätimme leikkimielisesti testata oppimamme avulla. Ryhdyimme tarkkailemaan palmulaisia askareissaan ja erotimme toimistokäyttäytymisen pohjalta seuraavat neljä eri tyyppiä:

Munkki

Munkki on palmulaisista mietteliäin ja syvällisin tyyppi. Munkit ovat meditaatiotyössään erittäin hartaita, ja siksi etsivätkin työlleen suljettua tilaa, jossa ei ole häiriötekijöitä. Munkit jakavat mielellään laajaa tietouttaan, mutta säilyttävät salaperäisyytensä vetäytymällä päivittäin hiljaisuuteen kohti nirvanaa.

Kujakissa

Kujakissa maukuu omassa rauhassaan muiden kaltaistensa kanssa Palmun rauhallisilla ja kesällä myös kuumilla käytävillä. Kujakissat nauttivat siis lämmöstä, auringosta, musiikista ja rauhasta. Kujalle eksyvät muut palmulaiset jäävät kuitenkin usein seurustelemaan kujakissojen kanssa, sillä he ovat lempeitä ja suloisia tyyppejä.

Kummitus

Kummituksen saattaa bongata toimistolla, jos on tarkkana ja tehnyt hyvän pohjatyön pommittamalla kummitusta viesteillä pitkin viikkoa. Tätä yliluonnollista hahmoa tavataan useimmiten kuitenkin vain nopeasti. Yleisemmin kummituksen näkee vilahtamassa kulman taakse tai hissiin, jolloin kommunikaatio on jo liian myöhäistä. Kummitukset ovat viisaita vanhoja otuksia, joita palmulaiset kunnioittavat paljon.

Laumaeläin

Laumaeläin on pesunkestävä palmulainen ja toimistolla usein nähty otus. Hän työskentelee mieluiten näkyvästi ja avoimessa yhteisessä tilassa, josta laumaeläin on löytänyt oman paikkansa. Vaikka laumaeläin tarvitseekin ympärilleen muita palmulaisia laukomaan mielipiteitä ja heittämään huulta, hänellä on vahva itsenäinen työskentelyvietti.

Laumaeläin on myös verroin äänekäs ja nauru voi raikaa käytävillä toimiston halki, jonka takia palmulaisille onkin varattu erillinen hiljainen työskentelytila. Kutsuhuudot laumaeläimillä alkavat päivittäin kello 11:43, kun he lähtevät pienemmissä ryhmissä saalistamaan lounasta Helsingin betoniviidakkoon.

Haluatko osallistua keskusteluun? Kommentoi Twitterissä @PalmuFinland.

Kirjoittajina Kiia Olin, Marianne Viikeri, Marika Nokelainen & Topias Tuomisto, Palmun historian ensimmäiset traineet.